Koko opettaja pedagoginen koulutus MOOCeissa!

Meitä kehoitettiin pohtimaan muun muassa sitä, voitaisiinko koko opettajakoulutus toteuttaa MOOCeissa. Päätin leikitellä tällä ajatuksella - miten se onnistuisi? Alla tarkoituksella hieman kärjistettyä pohdintaani aiheesta:

Nythän aika moni meistä verkkokurssilaisista teki kasvatustieteen opinnot kesällä 2014 verkkokurssilla. Siis fine, miksei näitä voisi tehdä MOOCeissa? Luennot tai materiaali verkoon ja tehtäville tiukka aikataulutus. Kukin tekee hommat yksilötyönä toisin kuin nykyisessä formaatissa, jossa tehtiin pienryhmissä (mikäli ne sattuivat toimimaan). Yksilötyönä tehdessä poistuisi ongelma siitä, että kaikki ryhmän jäsenet eivät ole kenties aktiivisia ja osa jättää hommat kesken. Arviointi vertaisarviointina esim. viiden kanssaopiskelijan toimesta. No problem - onnistuu helposti.

Samoin onnistuisi mielestäni kaikki teoriapohjaiset opinnot. Esim. tietty kirja voitaisiin määrätä luettavaksi tietyille henkilöille tai henkilöt saisivat valita kirjan jostakin rajallisesta valikoimasta. Kaikki kirjan lukeneet kirjoitettaisivat sitten referaatin, arvioisivat toistensa kirjoituksia  ja kävisivät keskustelua verkossa. Näinhän teemme nytkin, joskin saamme itse vapaasti valita kirjat ja kommentoimme toistemme lukemaa ja kokemaa. Onnistuu siis helposti.

Ryhmätyöt voitaisiin myös toteuttaa verkossa, ainoa ongelma, jonka näen on se, että ryhmän jäsenet eivät ole aktiivisia. Näkisin, että meillä olleista face-to-face tapaamisista on ollut hyötyä, jotta ryhmätyöskentely saadaan hyvin käyntiin. Sanottakoon kuitenkin, että kasvatustieteen "kesäkurssilla" ryhmäni oli aktiivinen ja tehtävät saatiin tehtyä vaikkei lähitapaamisia ollutkaan. Ryhmätyön tuotoksista kirjallinen raportti tai diaesitys kaikkien kanssaopiskelijoiden nähtäväksi ja taas vertaisarviointi. Luultavasti tämäkin onnistuisi.

Vaikka mielestäni kaikki muu opettajakoulutuksessa saattaisi toimia MOOCeissa, mielikuvitukseni ei riitä siihen. kuinka opettajaharjoittelu voitaisiin järjestää. Opetustilaisuuksien ajat ja paikat voitaisiin laittaa kaikille tiedoksi mutta, jos opiskelijat ovat ympäri maata/maailmaa, ei varmastikaan kukaan/monikaan pääsisi seuraamaan opiskelutovereiden opetusta henkilökohtaisesti. Voitaisiinko opiskelijat velvoittaa videoimaan kaikki opetustilaisuutensa ja jakamaan ne netissä kurssilaisten kesken? Ja sitten taas vertaisarviointia kehiin? Käytännössä tällainen opetustuokioiden videointi kokonaisuudessaan voisi olla melko hankalaa, koska opiskelijoilla on erilaiset valmiudet ja resurssit videointiin. 

Mitenkäs sitten ohjaavan opettajan järjestäminen? Itselleni tällä ohjaavalla opettajalla ja hänen henkilökohtaisella palautteellaan oli varsin suuri merkitys oppimisessani. En näe, että tätä voisi helposti korvata verkossa toimimalla. 

Moni meistä tekee opettajan pätevyyttä, jotta saamme sen formaalin pätevyyden toimia opettajina. Mikäli opettajakoulutus toteutettaisiin MOOCeina tarvitsimme siis osallistumisesta sellaisen todistuksen, jota tulevat työnantajat pitäisivät arvossa ja joka olisi näyttö osaamisestamme.   

MOOCin arvioinnista

Liittyen arviointikäytäntöihin MOOCeissa. Teen sivuaineopintoja kurssilla sosiaalinen media ja opetuksen havainnollistaminen. Joku muu opiskelija samaisella kurssilla oli kirjoittanut siellä kokemuksiaan kaupunkisuunnittelu-MOOCista, johon osallistui. Alla referoin hänen kertomaansa nimenomaan arvioinnin näkövinkkelistä. MOOCissa, johon hän osallistui käyettiin vertaisarviointia siten, että jokainen opiskelija arvioi vähintään viiden muun opiskelijan työn. Halutessaan toki sai arvioida enemmänkin, mutta kurssisuoritukseen vaaditaan viisi arviota. Arviointiin oli laadittu kriteerit ja niitä vastaava numeerinen asteikko oli 1-5.

Henkilö koki, että vertaisarvioinnin tekeminen ei ollut ihan ongelmatonta. Hän oli jälkikäteen mietittynä tulkinnut arviointikriteerejä ehkä tarpeettoman kirjaimellisesti siten, että oli antanut kolmosen, kun työ on ohjeiden mukaan tehty ja korkeampia arvosanoja, kun työ oli vaatinut tämän ylittävää omaperäisyyttä tms. Hänen arvioimansa työt olivat tulleet Aasiasta tai Etelä-Amerikasta eli varsin erilaisista lähtökohdista kuin tekijän oma.  Hän myös mietti, että kurssin osallistujien opiskelutaidot saattavat olla hyvin erilaisia ja kuitenkin arviointi tapahtuu ikään kuin kaikki olisivat samalla viivalla.

Kaupunkisuunnittelu aiheena on varmastikin sellainen, että siinä ei ole absoluuttisia oikeita tai vääriä vastauksia, jolloin vertaisarviointi on varmaan "automaatti-arviointia" parempi vaihtoehto. Mutta kirjoittajan kokemuksista päätellen se ei kuitenkaan ole ongelmatonta, johtuen pitkälti osallistujien eri lähtökohdista ja tasoista. Kuitenkin vertaisarvioinnissa oppii sekä arviontekijä että arvioitava, joten jos arvosana jätetään toisarvoiseksi, tämä käytäntö palvelee.

Kävipä mielessä, että kenties voisimme pyytää tätä kirjoittajaa henkilökohtaisesti katsastamaan blogiamme ja kertomaan mitä mieltä hän meidän kirjoituksistamme on?

Katsaus kirjaan Tykkää tästä! Opettajan ammattietiikka sosiaalisen median ajassa

Kirjan sisältö lyhyesti

Kirja on lyhyt ja ytimekäs kurkistus sosiaalisen median maailmaan. Kirja alkaa kuvauksella siitä, miten lapset ja nuoret sosiaalisessa maailmassa käyttäytyvät ja mitä palveluita he siellä pääasiallisesti käyttävät. Seuraavaksi pohditaan opettajan vastuukysymyksiä somessa sekä käytön rajoja, mitä voi ja on sopivaa tehdä. Kirjassa kirjoitetaan myös jonkin verran ihan yleisesti opettajien ammattietiikasta ja tarkastellaan sitä myös sosiaalisen median kannalta. Yksi luku keskittyy miettimään aiheuttaako sosiaalinen media lasten ja nuorten todellisuudentajuun tai moraalikehitykseen muutoksia. Lopuksi teoksessa kerrotaan lyhyesti eri palveluista ja miten niitä voi esimerkiksi opetuksessa hyödyntää. Rajasin referaatin niin, että jätin pois luvun jossa kerrotaan eri palveluista ja niiden hyödyntämisestä opetuksessa. Koen, että nämä asiat jokainen löytää helposti muualtakin ja ne ovat myös asioita, jotka vanhentuvat ja muuttavat koko ajan.

Lapset ja nuoret sosiaalisen median pyörteissä

Sosiaalinen media on kirjassa kuvattu Kaplanin ja Haenleinin (201Digina0) määritelmän mukaan ”ryhmäksi Internet-pohjaisia sovelluksia, jotka ovat rakentuneet Web 2.0:n ideologiselle perustalle ja mahdollistavat sisällön tuottamisen ja käyttäjien tuottaman sisällön vaihtamisen” (Niemi&Sarras 2012, 9). Sosiaalisessa mediassa toimiminen voidaan jaotella seitsemään osatekijään: läsnäoloon, jakamiseen, suhteisiin, keskusteluihin, identiteettiin, maineeseen ja ryhmiin. Eri palveluissa edellä mainitut osatekijät painottuvat eri tavalla, esimerkiksi Facebook keskittyy identiteettiin ja ryhmiin. Palvelutarjonnan moninaisuus antaa käyttäjille mahdollisuuden käyttää palveluita eri tavalla, esimerkiksi Facebookissa voi yhteyden pitämisen lisäksi pelata erilaisia pelejä tai tehdä lukuisia testejä. Lapsia sosiaalisessa mediassa viehättää pääosin pelit, mutta myös muut osatekijät ovat jatkuvasti läsnä lasten ja nuorten somen käytössä. Lapsia ja nuoria ei voida myöskään lokeroida yhdeksi ryhmäksi, vaan pitää ottaa huomioon jokaisen persoonallinen tapa käyttää palveluita.

Palveluiden käyttö voidaan myös jakaa sukupolvien mukaan. Ns. diginatiivit eli 1990-2000-luvuilla syntyneet käyttävät palveluita intuitiivisesti, kun taas tätä aiemmin syntyneet ovat opetelleet tietotekniikan käytön vanhempana. Sukupolvien erot näkyvät myös tavassa hankkia ja käyttää tietoa sosiaalisessa mediassa. Diginatiivit käyttävät laajemmin ja avomielisemmin somen eri lähteiden tarjoamaa informaatiota, kun taas vanhempi sukupolvi suhtautuu kriittisemmin ja etsii ns. ”oikeaa” tietoa käyttöönsä. Nuoret käyttävät somea paljon monipuolisemmin ja heidän käyttäytymistään somessa on kuvattu ”ryöpsähdyksiksi”, joka viittaa hetkellisiin käyttöpiikkeihin päivän aikana. Vanhempi sukupolvi taas noudattaa orjallisemmin tiettyjä kellonaikoja, jolloin käytetään mitäkin sosiaalisen median lähdettä. Nuoret ja lapset myös yhdistelevät mielellään eri palveluita, esimerkiksi tekemällä You Tube videon virtuaalipelin maailmoista.

Lapset ja nuoret käyttävät virtuaalimaailmoja yhä lisääntyvässä määrin. Lapsille ja nuorille suunnattuja virtuaalimaailmoja on laskettu olevan jo yli 200. Ne voidaan jaotella pelimaailmoihin, jotka rakentuvat juonirakenteen ympärille ja sosiaalisiin maailmoihin, joissa ei ole selkeää juonta, esimerkiksi Habbo hotel ja Second Life. Virtuaalimaailmoissa käyttäjät luovat oman avatarin, joka sitten osallistuu eri toimintoihin maailmassa. Käyttö voi olla hyvin monimuotoista, toisille kyse on pelkästä pelistä, osalle se toimii kommunikointivälineenä ja osalle se on taas itseilmaisunväline, tai kaikkea tätä yhtä aikaa. Lapset käyttävät näitä palveluja siis hyvin moninaisesti ja saattavat esimerkiksi sopia tapaamisia tai pyytää apua läksyihin somemaailmoissa. Virtuaalimaailmoissa esiintyy myös kiusaamista, jota on pyritty poistamaan mm. valvojien avulla. Yhteenvetona voidaan sanoa, että nuoret ja lapset käyttävät sosiaalista maailmaa yhtenä kanavana viettää vapaa-aikaa ja pitää yllä sosiaalisia suhteita. Näitä samoja asioita he tekevät tyypillisesti myös esimerkiksi joukkuepeleissä, lautapelejä pelaamalla tai vaikka nuorisotaloilla.

Opettajan vastuu ja rajat somessa

Sosiaalinen media on suhteellisen uusi asia opettajien työssä, vaikkakin erilaisia oppimisalustoja on ollut käytössä jo melkein 20 vuotta. 2010 tehtiin tutkimus, jossa tiedusteltiin opettajilta heidän valmiuksiaan käyttää tietokonetta ja soveltaa tieto- ja viestintätekniikkaa. Ilmeni, että lähes kaikki osasivat esimerkiksi tehdä oppimateriaaleja tietokoneella, mutta sen sijaan sosiaalisen median käyttötaito oli lähes olematonta. Monet olivat tutkimustulokset kuultuaan sitä mieltä, että opettajien pitäisi sekä tietää, mitä sosiaalinen media on, että osata soveltaa sitä omassa työssään. Osa reagoi voimakkaasti somea vastaan ja koki somen uhkana.

Yksi koulun keskeisimmistä tehtävistä on ohjata oppijat aktiivisiksi tiedonhankkijoiksi. Oppijoilla tulee olla tietoa, taitoa ja rohkeutta toimia oman elämän ja yhteisten asioiden vastuullisina vaikuttajina. Sosiaalinen media vaatii paljon tiedonhankinnan valmiuksia, paljon enemmän kuin rajatut tiedonlähteet, kuten esimerkiksi kirjat. Diginatiivit osaavat näppärästi käyttää sosiaalisen median ympäristöjä. Sen sijaan vaikeuksia tuottaa, valita ja löytää luotettavaa tietoa. Koulujen tehtäväksi nousee siis opettaa tiedon luotettavuuden ja käytettävyyden arviointia. Voiko tähän tietoon luottaa? Kuka tämän tiedon on luonut? Voiko tietoa verrata johonkin toiseen tietolähteeseen? Edellä mainitut kysymykset ovat esimerkkejä siitä, mitä kysymyksiä oppijoiden päässä pitäisi herätä heidän käyttäessään somea tietolähteenä.

Yhteistyö taitojen ja sosiaalisten taitojen opettaminen nousee myös vahvasti esiin sosiaalista mediaa käytettäessä. Parhaimmillaan some luo upean alustan oppia yhdessä asioita, jopa luoda uutta tietoa. Tähän tarvitaan kuitenkin paljon sosiaalisia taitoja ja ymmärrystä, jota usealta lapselta ja nuorelta vielä puuttuu. Ryhmässä toiminen vaatii luottamusta ja sitoutumista. Yhteinen päämäärä aiheuttaa keskinäistä riippuvuutta, joka voi olla joko positiivista tai negatiivista. Positiivisen riippuvuuden aikaansaamiseksi ryhmän jäsenien tulee rohkaista ja auttaa toisiaan, jakaa ja hyödyntää tietoa keskenään, saada tietoa muutoksista ja motivoitua tehtävän suorittamiseen. Nämä asiat eivät muutu toimittaessa somessa, mutta somessa ryhmät voivat poiketa esimerkiksi siinä, että ryhmän jäsenet eivät välttämättä tunne toisiaan. Opettajan vastuulla on opettaa oppijoita tunnistaman seuraavia asioita somessa toimiessaan: mikä on ryhmän tehtävä ja tavoite, miksi ryhmä on olemassa ja kuka sitä ohjaa, voinko luottaa ryhmän jäseniin, mitkä ovat oikeuteni ja velvollisuuteni, mikä on oma roolini, mihin ryhmän toimintaa käytetään, mihin minun tuotostani käytetään, kuka käyttää tuotostani. Opettajalla on edellä mainitun lisäksi huomattava vastuu ilmapiirin luomiseen ja oppijoiden toiminnan valvomiseen. Edellä mainitut vastuut korostuvat sitä enemmän, mitä nuorempien oppijoiden kanssa toimitaan. Opettaja ei voi siis hallita somea, kuten ei muitakaan median lähteitä, mutta hän voi auttaa oppijoita ymmärtämään vastuunsa sosiaalisen median kentässä. Ammattietikan tulee taas ohjata opettajan omaa toimintaa somessa. Lapsille ja nuorilla tulee opettaa julkisuuden ja yksityisyyden raja. Mitä kannattaa pitää omana yksityisenä asiana ja toisaalta, mikä voi loukata toisen yksityisyyttä. Opettajan tulee olla tietoinen median luomista mielikuvista ja niiden vaikutuksista arvomaailman rakentumisessa. Nykyään puhutaan mediakielitaidoista, ei siis enää medialukutaidoista. Ero näiden välillä on, että aiemmin käyttäjä oli vain saavana osapuolena, esimerkiksi etsi tietoa eri median lähteistä. Nykyisin käyttäjä on myös mitä useammin tuottava osapuoli ja siihen tarvitaan enemmän taitoja.

Sosiaalinen media ei ole itsetarkoitus opettajan työssä, mutta se voi olla väline opetussuunnitelman tavoitteisiin pääsemisessä. Ei voida yksioikoisesti sanoa, että opettajan on esimerkiksi perustettava Facebook-tili, kuten ei sitäkään, että hänen on käytettävä liitutaulua opetuksessaan. Koulun tavoitteet ja päämäärät vaikuttavat opetusmenetelmiin ja tämän lisäksi opettajan on mietittävä, mitkä valmiudet oppijat saavat tulevaisuuttaan varten. Tähän liittyy ohjaus tiedonhankinnan valmiuksiin, sosiaaliseen toimintaan ja jakamiseen.

Opettaja ei voi esiintyä koulussa yksityishenkilönä. Kun opettaja toimii somessa, häntä koskee samat ammattietiikan säädökset, kuin muussakin toiminnassa. Opettajan tulee kohdella oppilaita tasapuolisesti, edistää koulun tavoitteita, tukea oppijoiden oppimista sekä ohjata vastuullisuuteen.

Todellisuudentaju, moraalikehitys ja sosiaalinen media

2011 tehdystä kansainvälisestä nuorisoselvityksestä käy ilmi, että kolmasosa opiskelijoista pitää internetiä yhtä tärkeänä kuin ilmaa, vettä, ruokaa ja suojaa. Sosiaalisella medialla on suuri vaikutus tunteisiin, mielialoihin, ajatteluun ja näiden kautta toimintaan. Vaikutukset ovat yleensä tiedostamattomia ja esimerkiksi peleihin luodaan tieten tahtoen ajatus- ja arvomaailmaa muokkaavia vaikuttumia. Internetissä olevaa kaupallisuutta on myös paljon vaikeampaa tunnistaa mainonnaksi, koska viestit ovat kätketympiä, kuin perinteisessä mediassa.

Tulkitsemme mediaa aina suodattimien läpi, joita ovat esimerkiksi omat kokemuksemme. Pienten lasten suodattimina toimivat omien vanhempien ja muiden kasvattajien kautta. Jos esimerkiksi lapsi elää aggressiivisessa ympäristössä, median antamat aggressiiviset mallit aiheuttavat helpommin vihamielistä käytöstä. Kun lapsi kasvaa, hän peilaa käytöstään yhä enemmän ikätovereihin ja vertaisryhmiin. Median tulkitseminen itsenäistyy identiteetin kehittyessä. Vaikutukset ovat myös yksilöllisiä ja muokkaantuvat persoonan, temperamentin ja kokemuksien kautta. Median vaikutuksia ovat mallioppiminen, samastuminen, turtuminen, immersio joka on käyttäjän uppoutumista virtuaalimaailmaan tai tulkintakehykset, joita ovat stereotypiat, ihmis- ja maailmankuvat. Suuri osa median vaikutuksista on tietoa ja taitoa lisääviä, tosin niin hyvässä kuin pahassa. Verkossa lapsi voi oppia kasvattamaan herneitä tai yhtä hyvin hamppua. Riskeistään huolimatta some tarjoaa monipuolisen oppimisympäristön, joka toimii myös monen kirjoja ja perinteisempää opiskelua vierastavan oppijan motivaattorina.

Oma pohdinta ja kokemukset

Kirja yllätti monipuolisella katsantokannallaan ja mukavasti etenevällä tyylillään. Se oli ytimekäs, mutta riittävä katsaus somen maailmaan. Siinä kerrottiin paljon myös lasten ja nuorten käytöksestä eri ikäkausina ja sivuttiin myös aikuisten käyttäytymistä. Itselleni myös kirjan viimeiset luvut, joissa kerrottiin erilaisista somen tarjoamista palveluista, antoi paljon.

Oma kokemukseni työn kautta someen on vähäinen. Oppilaitoksessamme käytetään Facebookia lähinnä oppilaitoksen markkinointiin, samoin Instagramia. You Tubea olen itse käyttänyt jonkin verran muun opetukseni tukena ja käytössä on myös Moodle. Moodlea käytetään paljon tiedottamiseen, kuten lukujärjestyksien julkaisuun, opiskelussa tapahtumiin muutoksiin tms. Toki siellä on myös joitakin tenttejä ja oppimateriaaleja. Osa opiskelijoistamme opiskelee oppisopimuksella eli he ovat koulussa vähemmän läsnä. Heille Moodle tarjoaa esimerkiksi sellaisia oppimateriaaleja, joita voi hyödyntää itsenäisesti omalla ajalla. Tosin oppisopimusopiskelijat tarvitsevat Moodlen käyttöön myös yksilöllisempää tukea, koska eivät yleensä ole läsnä kaikilla tunneilla, joissa Moodlen käyttöä ohjataan.

Omat lapseni ovat jonkin verran jo käyttäneet sosiaalista mediaa, vanhin jo montaakin eri palvelua. Koen itse tärkeäksi tutustua eri palveluihin, jotta pysyn edes vähän kärryillä lasten touhuista. Olen myös toistaiseksi ilmoittanut käyväni säännöllisin väliajoin tarkistamassa esimerkiksi lasten kick –keskusteluja. Nuoret ja lapset tarvitsevat mielestäni paljon tukea nimenomaan yksityisyyden käsittelyyn somessa. Useampaan kertaan olen omiani muistuttanut siitä, että somessa läheskään kaikki ei ole totta ja kuka tahansa voi esiintyä minä haluaa. En kuitenkaan ole halunnut lapsilta sosiaalisen median kokemuksia kieltää, koska valvottuna se mielestäni opettaa ja avartaa.

Itse opetan aikuisopiskelijoita, kuitenkin joukossa on myös suoraan peruskoulusta tulleita. Koen tärkeäksi myös kasvatuksellisen puolen opettajan työssä, jopa vielä näin toisen asteen koulutuksessa. Sosiaalinen media on hyvin olennainen osa opiskelijoiden elämää ja selvästikin siihen suhtaudutaan hyvin avoimesti ja sinne esimerkiksi jaetaan omasta elämästä hyvinkin yksityisiä asioita. Nuoret eivät vielä osaa ajatella seurauksia ja vuosia eteenpäin. Oman rajani olen vetänyt siihen, että en ole esimerkiksi yhdenkään opiskelijani Facebook-kaveri. En myöskään jaa Facebookissa sellaisia asioita, joita en haluaisi esimerkiksi opiskelijoideni kuulevan. Yritän muutenkin pitää tiettyä etäisyyttä opiskelijoihin, olemalla silti saatavilla ja helposti lähestyttävä. Tämä ei aina ole ihan helppoa, varsinkin kun osa opiskelijoista on saman ikäisiä ja todella sosiaalisia. Somessa olen vetänyt itselleni vielä tiukemman rajan ja siellä en siis ole opiskelijoiden saatavilla.

Mielestäni sosiaalinen media on tullut myös koulumaailmaan jäädäkseen ja oikein sekä valvotusti käytettynä luo avaramman maailmankuvan käyttäjilleen. Kuitenkin monissa paikoissa pitää vielä paljon panostaa somen turvallisen ja hyödyllisen käytön opetukseen, jotta kaikki voivat ja osaavat sitä käyttää parhaalla mahdollisella tavalla eikä se toisi käyttäjilleen ongelmia, vaan tukisi kunkin opiskelua ja kasvua.

Katsaus Juha Suorannan kirjaan Radikaali kasvatus nuorisokasvatuksessa verkko-opintonäkökulmasta

Referointia artikkelista Radikaali kasvatus nuorisokasvatuksessa, Juha Suoranta 
ja siitä, miten ajatuksia voi yhdistää verkko-opiskeluun

Radikaali kasvatus

Radikaali kasvatus tarkoittaa "juuriin menemistä" ja radikaalit kasvattajat ovat kiinnostuneita ajankohtaisten yhteiskunnallisten kysymysten perusteellisesta pohdinnasta ja niihin vaikuttamisesta. Pohdinnalle ja vaikuttamiselle on ominaista sosiaalisen todellisuuden tarkastelu alistettujen ja syrjäytettyjen kannalta, muun muassa vamman, sorron ja vastarinnan näkökulmasta. Nuorisokasvatuksen kannalta kriittisessä pedagogiikassa ollaan kiinnostuneita esimerkiksi syrjäytettyjen tai syrjäytymisvaarassa olevien nuorten asemasta ja elämänolosuhteista, sekä nuorison, kuluttamisen ja populaarikulttuurin suhteista.

Kriittisen pedagogiikan piirissä puhutaan kahdesta tehtävästä, toisaalta kriittisestä ja toisaalta toiveikkuutta lisäävästä tehtävästä. Näissä kritiikin kielessä ajatellaan sosiaalisen todellisuuden olevan vallan käsitteen läpäisemä. Valta ajatellaan tällöin negatiiviseksi tai epäsymmetriseksi eli jonkun - oli se sitten rikas vähemmistö tai vanhempi sukupolki yhteiskunnan portin vartijana - ajatelaan aina sortavan toista: köyhää tai muutoin marginalisoitua enemmistöä tai nuorisoa.

Asiaa voi myös ajatella nuorison yhteiskunnallisen aseman kannalta. Tällöin kysymys on nuorten osallistumismahdollisuuksista ja toisaalta heidän jakautumisestaan erilaisten yhteiskunnallisten asemien, kuten sukupuolen, iän, koulutuksen ja luokka-aseman mukaan erilaisiin elämän trajektoreihin, elämänpolkuihin, jotka mahdollistavat tai estävät heidän täysipainoisen elämänsä. Radikaalissa kasvatuksessa nuoret nähdään näiden erilaisten rakenteellisten tekijöiden puitteisiin sidottuina pikemminkin kuin täysin vapaina toimimaan.

Läntisissä yhteiskunnissa on erilaisia apu- ja tukijärjesteltiä, jotka voivat auttaa vaikeissakin asemissa olevia nuoria, vaikka ne sisältävätkin byrokraattisen hallinnan siemenen. Näin ei kuitenkaan ole esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa eriarvoisuutta on monien rotuun, yhteiskuntaluokkaan, taloudelliseen asemaan ja sukupuoleen perustuen. Se on jatkuvasti kasvavien eriarvoisuuksien yhteiskunta. Kasvatustieteilijä Henri Giroux on tutkinut paljon radikaalia kasvatusta ja hänen tutkimustyölleen on ollut ominaista, että hän kehittelee aikalaisilmiöistä kokoavia ja avaavia käsitteitä kuin perehtyy nuorten elämään empiirisen tutkimuksen keinoin. Empiriaa hänelle edustavat nuorison esitykset, ennen kaikkea nuorista kertovat elokuvat ja nuorille suunattu mainonta. Niiden avulla hän toimii kriittisenä nuorisokasvattajana, joka on kiinnostunut nuoria liikuttavista voimista.

Giroux'n kriittisen nuorisokasvatuksen teorian lähtökohta on suojelullinen: hän pitää tärkeänä puolustaa nuoria ja asettua heidän puolelleen kulutuskulttuurin saalistusmentaliteettia vastaan. Nuoruuden suojelunäkökulma perustuukin juuri Yhdysvaltojen vallitsevaan tilanteeseen. Punaisena lankana Giroux'lla on näkemys nuorison kriisistä: aikakausimuutokset, jotka heijastuvat nuorten elämäodotuksiin, ihanteisiin, koulutuksen merkitykseen, auktoriteettisuhteisiin ja työelämään. Nuorten elämä ei noudata vanhemman sukupolven rataa; ihanteita otetaan populaarikulttuurista (muoti, musiikki ja elokuvat), koulutuksen aiemmin antama lupaus sosiaalisesta noususta on tyrehtynyt, vanhat auktoriteetit korvautuvat uusilla ja työelämää luonnehtii jatkuvuuden sijasta epävarmuus.

Yhteistoiminta ja vaikuttaminen

Yleisimmin radikaali kasvatus tarkoittaa yksin ja yhdessä tapahtumaa tiedostavaa oppimista sekä yhteiskunnallista toimintaa tasavertaisuuden edistämiseksi. Kummassakin pyrkimys itsetuntemuksen ja henkilökohtaisen vapautumisen yhdistyminen yhteistoimintaan ja joukkovoimaan. Näihin kuuluu aina tavoite muuttaa asioita parempaan suuntaan. Yksikään ihminen ei ole saari vaan osa ihmiskunnan historiallista kokonaisuutta. Ihmisen korkein arvo paljastuu vasta yhteydessä muihin ihmisiin ja maapallon elämän kokonaisuuteen.

Nyky-yhteiskunnissa, joissa perheet ovat kooltaan pieniä, ei ole monia paikkoja, joissa voisi oppia kokemaan sitä, mitä yhteistoiminta tarkoittaa. Tällaisia paikkoja ovat koulut ja muut julkiset tilat. Informaatiota nykytodellisuudessa on runsaasti - kuten valmiita uskomuksia. Median tarjoama informaatio sementoituu helposti luuloiksi ja uskomuksisksi, joita toistetaan yleisniä totuuksina. Tämäntapaisia luuloja ja uskomuksia tulee kuitenkin epäillä ja arvioida kriittisesti. Kriittisyyttä voi tukea toiminnalla, jossa jokainen itse ja yhdessä muiden kanssa etsii ja arvioi sitä, mikä on tiedon väärti, mikä pitää paikkansa ja mikä taas ei.

Radikaalin kasvatuksen teoria ja sen periaatteisiin tutustuneiden kasvattajien yleinen tunnusmerkki on halu herättää ja kasvattaa nuorten yhteiskunnallista tietoisuutta. Arkipäiväiseen elämään ei yleensä kuulu pysähtyä asioiden äärelle puhumattakaan siitä, että tapahtumia puitaisiin juuria myöten, eletään niin sanotusti luonnollisen asenteen mukaan. Vasta jokin elon virran rikkova tapahtuma tai kriisi - olkoon se sitten henkilökohtaisen tai maailmanlaajuinen - panee näkemään ja kokemaan asiat uudella tavalla.

Kuinka radikaalin kasvatuksen teoriat sopivat verkko-opintoihin?

Radikaalin kasvatuksen periaatteet tuntuvat sopivantämän hetken koulutuksen trendeihin, kun pyritään ohjaamaan opiskelijoita yhteistyöhön ja yhteiskunnallisten asioiden  pohdintaan. Lisäksi ajatukset verkko-opintojen lisääntymisestä tarjoavat yhä useammalle nuorelle mahdollisuuden opiskella ajankohtaisia aiheita itsenäisesti asuinpaikasta tai elämäntilanteesta riippumatta. Suomessa kun koulutus on ilmaista, eivät ilmaiset verkko-opinnot sinällään tarjoa uutta tietä opiskeluun, mutta näen selvästi, että esimerkiki aiheisemmin esimerkkinä toimineen USAn koulutustilanne antaa oikeasti suuremmalle joukolle aktiivisia ja motivoituneita nuoria kouluttaa itseään, vaikkei siihen olisi muuten mahdollisuuksia. Osin tämän takia varmasti MOOCin kaltaiset massaverkko-opinnot ovat lähteneet hyvin liikkeelle.

Verkko-opinnoissa ja erilaisissa verkkotyökaluissa on valtavasti mahdollisuuksia, mutta niissä on mielestäni myös uhkia juurikin yhteistoiminnan ja joukkovoiman näkökulmasta. Kuinka alustoista ja työkaluista saadaan niin monipuolisia ja hyviä, että osallistujat tuntevat yhteenkuuluvuutta osallistuessaan ja keskutellessaan muiden osallistujien kanssa. Lähiopetuksessa tämä on helpompaa rakentaa.

Verkossa tapahtumatoiminta luo nuorille myös uusia vaikuttamisen mahdollisuuksia. Omia ajatuksiaan, mielipiteitään ja pohdintojaan voi esittää laajemmalle alueelle. Todennäköisesta keskustelua syntyy puolesta ja vastaan, joilloin samanmieliset löytävät tukea toisistaan. Omia ideoitaan voi olla turvallisempi kertoa toisille ja sitä kautta saada palautetta helpommin, jos se kasvokkain tuntuu vaikealta. Siinä mielessä näen verkkotoiminnan hyödyllisenä.

Lisäksi jos radikaalissa kasvatuksessa on myös kyse siitä, että nuorten yhteiskunnallista tietoisuutta lisättäisiin ja informaatiovirran kriittistä lukemista lisättäisiin, niin verkko tarjoaa siihen hyvän väylän. Alustoja on mahdollista päivittää joka hetki ja opiskelijoille on helppo antaa syötteitä ajankohtaisiin aiheisiin. Tässä sitten vain vahvistuu opettajan rooli, että hän tuottaa jatkuvasti materiaalia alustalle - ja juurikin erilaisista näkökulmista, jolloin mediakriittisyyttä on helpompi oppia. Toki miksei opiskelijat itse voisi luoda omaa oppimisympäristöään opettajan sijaan? Sellainen opiskelu kuulostaa mielestäni aika radikaalilta!

Ajatuksia arvioinnista kirjojen Suominen&Nurmela, Verkko-opettaja ja Silander&Koli, Verkko-opetuksen työkalupakki -pohjalta

Verkkotyöskentelyn arvioinnista ja sen soveltamisesta MOOCiin

Suominen ja Nurmela esittävät kirjassaan, että verkkotyöskentylyä voidaan arvioida eri tavoin. Huomioitavaa on kuitenkin, että tässä yhteydessä ei kuitenkaan spesifisesti käsitelty vain MOOCeja vaan verkko-oppimista yleisellä tasolla.  Ensinnäkin yksi tapa arvioida on luonnollisesti opiskelijan itsetekemä arviointi omasta oppimisestaan. Silander ja Koli esittää, että itsearvioinnissa arvioidaan nimenomaan sitä, mitä on oppinut sekä oman oppimisprosessin onnistumista. Ei ole tarkoituksenmukaista verrata itseään muihin. Tällaisessa itsearvioinnissa arvioinnin perusteiden on kuitenkin oltava selvillä. Arviointi voi koskea oppimista, oppimisympäristöä, tuotoksia ja/tai opetusta. Itsearviointi lisää opiskelijan tietoisuutta omasta oppimisesta ja antaa mahdollisuuksia sen kehittämiseen. Suominen ja Nurmela esittävät myös, että verkkotyöskentelyä voidaan arvioida myös pienryhmissä, mikäli työskentely on tällaisissa tapahtunut. Näinhän mekin olemme opettajakoulutuksessa arvioineet jokaisen opintokokonaisuuden jälkeen oppimistamme, työskentelyämme sekä muita edellä mainittuja aspekteja. Myös vertaispalaute on käyttökelpoinen tapa arvioida verkko-oppimista. Se on luonteva tapa ja siinä painotetaan nimenomaan positiivisia asioita. Myös ulkopuolista palautetta voidaan käyttää oppimisen arvioinnissa ja opettajan antama palaute on luonnollisesti yksi olennainen ulkoisen palautteen muoto. Tällainen yksilöpalaute kuitenkin työllistää opettajaa paljon erityisesti jos kursseilla on paljon opiskelijoita. Opettaja voi antaa myös ryhmäpalautetta, erityisesti jos työskentely on tapahtunut ryhmissä. Tässä on kuitenkin se huono puoli, että opiskelijat saattavat kokea että palaute ei ole riittävän henkilökohtaista. Verkkokursseilla on käytössä myös automaattipalaute, jonka hyvä puoli on se, että se on välitöntä. Vaihtoehtoja tällaisen automaattipalautteen antamiseen on useita. Opettaja voi olla tehnyt mallivastaukset kysymyksiin, ja nämä vastaukset tulevat opiskelijalle heti palautuksen jälkeen. Toinen tapa toteuttaa automaattipalaute on esimerkiksi siten, että opiskelija saa kymmenen edellisen opiskelijan palautteen.

Miten nämä edellä esitellyt arviointitavat sitten taipuvat MOOCeihin? Ensinnäkin mielestäni opettajan antama palaute ei missään tapauksessa sovi MOOceihin, yksinkertaisesti siitä syystä, että kurssilla saattaa olla useita tuhansia osallistujia ja opettajan antama yksilöllinen, mutta myös pienryhmäpalaute ja -arviointi olisi kertakaikkiaan mahdotonta järjestää. Arviointitapaan vaikuttaa myös se mistä aihepiiristä MOOC on – onko se matemaattinen kurssi vai filosofiaa. Jos tehtävät ovat sellaisia, että niihin on olemassa vain yksi oikea vastaus, näkisin, että automaattipalaute toimisi. Tällainen systeemi on käytössä esimerkiksi Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen järjestämillä ohjelmointiMOOCeilla.  Koska ohjelmakoodia pystyy testaamaan automaattisesti, syksyllä 2011 rakennettiin tehtävien automaattinen testausjärjestelmä. Sen sijaan ”pohtivimmissa” aihepiireissä, kuten esimerkiksi meidän opettajaopinnoissa tällainen automaattipalaute ei ehkä palvelisi, koska opiskelijoiden pohdinnat ovat varsin erilaisia eikä niin sanottuja oikeita vastauksia aina ole. Itse- ja vertaisarviointi siis voisivat olla ratkaisu opettajaopintojen MOOC-kursseilla. Tätähän tehdään nytkin esimerkiksi sivuaineena tarjolla olevalla ”opetuksen havainnollistaminen ja sosiaalinen media” kurssilla.