Konnektivismi oppimisen taustateoriana

Lähteenä käytetty Ilkka Olanderin blogia Verkostojen aikakausi: Konnektivismi ja kytkeytynyt oppiminen.


Tietojen hallinta verkostoilla

Olanderin mukaan verkko on nopeasti muuttumassa ajattelumme jatkeeksi. Haasteena vaan on, miten löytää relevantti sisältö ja hahmottaa netin sekasotku. Nettiaika saattaa mennä päämäärättömäksi surffailuksi, eikä verkosta saa sen hyötyjä irti. Monet sosiaalisessa mediassa toimivat kokevatkin, että relevantin tiedon lähteille vievät tehokkaimmin ihmiset. Sellaiset globaalit verkostot, joissa yhteisen mielenkiinnon kohteet kytkevät ihmisiä toisiinsa, vauhdittavat dramaattisesti uuden oppimista. Niillä aloilla, joilla tiedon virtaavuus on suurta, kehitys on hämmästyttävän nopeaa. Esimerkiksi web-suunnittelussa ajantasaisin tieto löytyy blogeista ja ihmisiä suositellaan käyttämään internetin mahdollisuuksia sen sijaan, että aika tuhlaantuisi hitaasti reagoivien instituutioiden epäajantasaisissa koulutusohjelmissa. Verkostojen ja oppimisen yhteyttä kuvaa käsite konnektivismi (Connectivism).


Konnektivismi - oppimista verkostoissa

Konnektivismi on kytkentöjen ja verkostojen merkitystä korostava oppimisteoria, jota Stephen Downes ja George Siemens ovat kehitelleet vuodesta 2005. Pääajatuksena on, että oppiminen tapahtuu osana sosiaalista verkostoa. Tieto on jakautunut verkostoihin (network) ja oppimista tapahtuu erityisesti niiden solmukohtien (nodes) kytkeytyessä toisiinsa. Solmukohdat voivat olla mitä tahansa, mitä internet kytkee yhteen, konkreettisesti blogeja, Twitter, keskusteluja, foorumiviestejä, Youtube-videoita jne. Konnektivismissa ajatellaan, että keskeisintä toimintaa on oppimisverkostojen (PLN) rakentaminen ja erilaisiin tiedon virtoihin kytkeytyminen. Tiedon puoliintumisaika on lyhentynyt ja meiltä edellytetään yhä enemmän jatkuvaa elinikäistä oppimista. Tehokkain tapa ajan tasalla pysymiseen on henkilökohtainen oppimisverkosto (PLN). Jokaisen verkoston jäsen voi voimistaa verkostonsa osaamisvirtaa kytkemällä siihen informaatiota. Verkosto voidaan ajatella oppijan yhteisölliseksi tietovarannoksi, jossa kytkentöjen ylläpitäminen ja hoivaaminen on tärkeää ja tukee jatkuvaa, elinikäistä oppimista. Lisäksi verkostossa näkemysten moninaisuus luo hedelmällisen maaperän oppimiselle, ihmiset samanaikasesti oppivat toisiltaan ja opettavat toisiaan. Ydintaito on nähdä kytkentöjä ajatusten, käsitteiden ja tutkimusalojen välillä. Konnektivismissa kyky luoda uutta tietoa ja pysyä ajan tasalla on tärkeämpää kuin se, mitä tällä hetkellä tiedetään.


Konnektivismi ja MOOC

Konneksivismi liittyy MOOCiin siten, että ensimmäisen MOOC-kurssin järjesti toinen teorian kehittelijöistä, George Simmons. Hänen ensimmäisen kurssin toimintalogiikka oli se, että oppijat saattoivat jakaa löytämänsä verkkoresurssit sosiaalisssa kirjainmerkkipalveluissa, julkaista tuotoksensa blogeissaan, kommentoida niitä ristiin, kokoontua keskustelemaan kurssin yhteiseen ryhmätilaan, koota kollektiivisen työn tuotokset wikiin tai uutiskirjeeseen. Alkuperäisten MOOC-kurssien sisältö oli tarkoitettu lähtölaukaukseksi tutkimiselle, ei lopulliseksi vastaukseksi. Downesin mukaan oppimisen kannalta tärkeintä ovat ihmisten omat projektit, keskustelut ja vuorovaikutus, - ei se, että he yrittäisivät painaa mieleensä kurssisiältöä. Tällaista pedagogikkka kutsutaan web 2.0.-ajatteluksi. Tämä vertailukohdaksi amerikkalaisten huippuyliopistojen lanseeraamille MOOC-kursseille, joita on kritisoitu perinteisistä opetusmetodeista, vaikka massiivisia ovatkin. Sisältö on ollut niissä keskeisessä asemassa, tietoa edelleen pitkälti siirretään näissä ylhäältä alas ja vuorovaikutusmahdollisuudet ovat vähäisiä. Pedagogiikka edustaa web 1.0-ajattelua.

Meidän tehtävänä oli miettiä, miten MOOC sopisi opettajan pedagogisten opintojen työskentelytavaksi. Jos se olisi MOOC web 2.0, innostuisin siitä. Web 1.0. on jo nähty. Massiivisuus ei tuo siihen opiskelijan kannalta mitään uutta.