Työssä tutkittiin erilaisia virtuaaliyhteisöjä (vapaa-ajan, työn ja koulutuksen yhteisöt) ja niistä saatuja kokemuksia ja selvitettiin, mitä on virtuaaliyhteisöllisyys suomalaisten nuorten ja aikuisten mielestä on. Väitöstutkimus on tehty vuosina 2003-2007. Ankkuritehtävän MOOCin kannalta tärkeä teema on massakurssillakin yhteisöllisyys - ontuva pedagogiikka on ollut MOOCien heikkous. Tästä saa ehkä eväitä siihen.
Yhteisöllisyys on digitaalisessa kulttuurissa
Yhteisöllisyys pohjautuu ihmisen perustarpeisiin. Läheisyydellä ja sosiaalisilla suhteilla haetaan toisilta läheisyyttä, hyväksyntää ja huolenpitoa. Yhteisöllisyys on tunnetta johonkin yhteisöön kuulumisesta. Samalla tavalla kuin reaalimaailma on yhteisöllinen, myös virtuaalimaailma on sitä. Tässä tutkimuksessa yhteisöllisyyttä tarkasteltiin yksilön tunteiden ja kokemusten kautta erilaisissa virtuaalisissa ja/tai reaalimaailman tiloissa.Mihin yhteisöllisyyttä tarvitaan? Työyhteisöjä tutkittaessa on havaittu, että yhteisöllisyyden tunne työyhteisössä lisää työtyytyväisyyttä, työntekijöiden yleistä hyvinvointia, lojaalisuutta, epäitsekkyyttä sekä huomaavaisuutta. Samoin vapaa-ajalla yksilön tyytyväisyys kasvaa yhteisöllisyyden tunteiden myötä.
Virtuaaliyhteisöllisyys muotoutuu käyttäjän kokemusten kautta. Siihen vaikuttavat ns. sosiaaliset, tunneperäiset mahdollistajat (esim. luottamus, rehellisyys, avoimuus), tekniikkaan liittyvät mahdollistajat (nopeus, helppous, käytettävyys), sekä teknologian haltuun ottajaan eli käyttäjään liittyvät mahdollistajat (mm. emotionaaliset, sosiaaliset ja tekniset valmiudet). Verkkoyhteisössä käyttäjä siirtää omia tunteisiin liittyviä ja sosiaalisia merkityksiään teknisten välineiden avulla. Tekniset mahdollistajat taas vaikuttavat käyttäjän kokemusten kautta sosiaalisiin mahdollistajiin.
Yhteisöllisyyden rakentuminen verkossa
Virtuaaliyhteisöllisyyden rakentumisessa vaikuttavat erityisesti jäsenten väliset suhteet, luottamus ja kiintymys. Verkkoyhteisöllisyyden muodostumista saattavat haitaita mm. kulttuuriset erot, tekniikan outous ja muutosvastarinta.Yhteisöjen toimintaan liittyy kiinteästi luottamus. Käytettävissä oleva aika saattaa olla rajallinen ja virtuaaliyhteisön jäsenten on nopeasti sitouduttava ryhmän toimintaan ja luotettava toisiinsa, jotta ryhmän toiminta käynnistyisi. "Onnistunut yhteistyö vaatii 90 % ihmistä ja 10 % teknologiaa" (Lipnack & Stamps). Kouluttajan vaikutus luottamuksen syntyyn on ilmeinen. Avoin, luottamuksellinen, kannustava ja dynaaminen ilmapiiri ovat tärkeitä luottamuksen luomisessa. Luottamuksen puute saa ryhmässä aikaan vaikeuksia ja epäonnistumisen kokemuksia.
Yhteisöllisyyden rakentuminen verkossa syntyy:
- Luottamuksesta, rehellisyydestä, avoimuudesta ja tasavertaisuudesta
- Yhteisistä säännöistä ja sopimuksista
- Toimivista sosiaalisista suhteista
- Avun antamisesta ja toisten tukemisesta
- Yhdistävästä asenteesta
- Ryhmän pysyvyydestä
Virtuaalinen koulutus ja opiskelu
Virtuaalisessa opiskelussa huomio on kiinnitettävä osallistujien väliseen toimintaan, koska tiedon ja ymmärryksen jako vaikuttavat positiivisesti tuloksiin. Koulutettavien aktiivisuus ja vuorovaikutteisuus (myös itseohjautuvuus) ovat keskeisessä roolissa, sillä usein oman läsnäolonsa osoittamiseksi tulee olla aktiivinen. Kouluttaja siirtyy ohjaajan rooliin.Koulutuksen onnistumiseksi opettajalta vaaditaan tekniikan hallintaa. Joillakin opettajilla on negatiivisia käsityksiä virtuaalisten oppimisympäristöjen käytöstä, koska heillä ei ole ollut sen käyttöön tarvittavia teknisiä valmiuksia. Myös opiskelijat voivat kokea virtuaalioppimisen hankalaksi samasta syystä.
Oppiminen ei etene yksisuuntaisesti ja koko verkoston laajuudella, vaan se on monitasoista. Kommunikaatio eri tasojen välillä ratkaisee oppimisen laajuuden. Verkko-oppiminen tapahtuu monesti kokemuksellisen oppimisen kautta (yhteistoiminnallisuus ja vuorovaikutus). Oppiminen tapahtuu yksilöllisesti, mutta informaatiota käsitellään myös koko ryhmän kesken (reflektoinnit). Tällä tavalla voidaan saada uutta tietoa ja kehittää omaa ja muiden osaamista sen avulla. Yksilöllinen kokemus mahdollistaa yhteisen kokemuksen vaihdon, jolloin kokemuksia voidaan reflektoida yhteisesti koko ryhmässä. Kun oppimista tapahtuu monilla eri tasoilla (yksilö-ryhmä-organisaatio), uudet asiat jäävät varmemmin pysyviksi ja saavuttavat nopeammin koko organisaation.
Väitöstutkimuksen mukaan onnistuneeseen verkkokoulutukseen kuuluu voimakas me-henki ja yhteisöllisyys: ”Toimimme toisiamme kannustaen ja tukien, oppiminen yhdessä oli kivaa. Avoin vuorovaikutus on tärkeää!” Verkkokoulutuksessa kouluttajien asiantuntemus ja hyvä asenne ovat tärkeitä, mutta ne eivät yksin riitä onnistuneeseen verkkokoulutukseen. Selkeä asioiden esittäminen ja asiatuntijuuden jakaminen koettiin positiivisiksi asioiksi verkkokoulutuksessa, samoin kurssin hyvä toteuttaminen ja organisointi (selkeät tavoitteet ja tarkoitus, tehtävät, pitävät aikataulut) olivat myönteisiä asioita. Tavoitteista voidaan muistuttaa ja niitä voidaan terävöittää koulutuksen aikana. Kun lisäksi vastuu koulutuksesta oli kouluttajilla (tekninen toteutus, kaikki järjestelyt), opiskelijat saivat keskittyä vain oppimiseen ja ryhmässä toimimiseen. Vastuu oppimisesta siirrettiin ryhmän jäsenille, eli oppiminen eteni yksilön oman toiminnan kautta, joka vaatii aktiivisuutta. Tämä ruokki edelleen opiskelijan motivaatiota.
Teknologian vaikutus yhteisöjen toimintaan ja yhteisöllisyyden tunteeseen (työ- ja koulutusyhteisössä)
Yhteisöllisyyttä saattaa joskus olla haastavaa ylläpitää. Rajatut tavoitteet ja aikataulut tuovat haasteita. Myös ryhmäläisten tekniset valmiudet voivat olla erilaiset: koulutuksessa voi olla mukana henkilöitä, joilla ei ole suurta kokemusta verkkotyöskentelystä. Siitä huolimatta heidän oletetaan toimivan samassa rytmissä ja tehokkuudessa muiden ryhmäläisten kanssa. Viestimien ja verkkotyöskentelyn vieraus vaikuttaa myös ryhmän jäsenten aktiivisuuteen. Toisaalta tämä vieraus vähenee nopeasti ja vastaavasti yhteisöllisyys lisääntyy käyttökokemuksen karttuessa. Usein ryhmän jäsenet toimivat monissa muissakin ryhmissä samanaikaisesti ja se saattaa olla yhteisön toimintaa rikastuttava tai heikentävä asia. Se, kuinka paljon jäsenillä on aikaa tietyn ryhmän toimintaan ja tehtäviin ja millaiset viestintämahdollisuudet heillä on käytössään, vaikuttaa ryhmän sosiaalisten suhteiden toimivuuteen.Persoona toiminnassa virtuaaliyhteisössä
Virtuaaliympäristössä yhteisöllisyys muodostuu (tai on muodostumatta) tilassa näyttäytyvän persoonan kautta. Työ- ja koulutusyhteisöissä roolit perustuvat työhön. Ne ovat tarkemmin rajattuja ja usein ennalta sovittuja verrattuna vapaa-ajan virtuaaliyhteisöjen rooleihin. Virtuaaliympäristössä käytettävä kieli saattaa vaikuttaa yhteisön toimintaan: kommunikointi ei aina ole sujuvaa, jos käytössä oleva kieli ei ole vahva sitä käyttävälle. Työ- ja koulutusyhteisössä virtuaalitilassa keskitytään yleensä olennaisten työtehtävien hoitoon ja sosiaalinen seurustelu jää yleensä taka-alalle. Tämä tehostaa työskentelyä, mutta saattaa toisaalta hidastaa yhteisöllisyyden rakentumista. Verkkoympäristö on demokraattisempi, koska titteli unohdetaan ja ryhmässä kaikki voivat olla asiantuntijoita. Verkkoyhteisössä keskustelu voi olla vilkkaampaa ja omia mielipiteitä saatetaan rohkaistua esittämään reaalimaailmaa helpommin. Oma aktiivisuus verkkotyöskentelyssä on osoitettava verbaalisesti ja verkkotyöskentely suosii enemmän verbaalisesti lahjakkaita. Tosin näitäkin taitoja voi harjoittaa. Itseilmaisu verkkoyhteisössä on usein rohkeampaa kuin reaalimaailmassa, koska siellä ei pelätä kasvojen menetystä, häpeän tunteita tai nolatuksi tulemista.Pohdintaa referoidusta väitöstutkimuksesta suhteessa MOOC:eihin
Väitöstutkimus uppoutui monesta näkökulmasta virtuaaliyhteisöllisyyden maailmaan. Tämän tutkimuksen perusteella virtuaali-ja reaalimaailman yhteisöllisyydellä on paljon yhteisiä nimittäjiä, vaikka erojakin löytyy. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista henkilöistä antoi positiivista palautetta omasta oppimisestaan ja verkko-oppimisympäristöstä eli tämän perusteella yhteisöllisyys vaikuttaa oppimiseen verkossakin.Mitä tästä voisi oppia MOOCien näkökulmasta? Ainakin sen, että pelkkä opetusvideoiden seuraaminen yksin ei ole paras ratkaisu, vaan hyvän oppimisen mahdollistamiseksi myös MOOC-kursseille pitäisi tavalla tai toisella tuoda mukaan myös yhteisöllistä aspektia. MOOCeissa voitaisiin soveltaa samoja yhteistoiminnallisen oppimisen periaatteita kuin reaalimaailman opetuksessakin. Kurssimateriaalin tulisi olla monipuolista ja tehtävät tulisi suunnitella sellaisiksi, että niiden tekemiseen tarvitaan yhteisöllistä ryhmätyöskentelyä (positiivinen riippuvuus toisista, vuorovaikutteisuuden tukeminen tietoisesti, yksilöllinen vastuu, sosiaaliset taidot ja ryhmän toiminnan itsearviointi). Voidaanko MOOCissa ottaa opiskelijat mukaan opetuksen suunnitteluun?
On muistettava, että yhteisöllinen ryhmätyö vaatii myös ohjaajan, joka kannustaa ryhmäläisiä kysymisen, ihmettelyn, selittämisen, argumentoinnin, reflektoinnin ja palautteen antamisen tiellä. Uutta tietoa ja oppimista tuottava toiminta ei synny itsestään, vaan opettajan/ohjaajan tulee pohtia, miten saada aikaan todellista yhteistyötä ja miten sitä voidaan tukea. Opiskelijoiden motivaatio ja se, että heillä on todellinen tarve työskennellä (opiskelusta saatava henkilökohtainen hyöty/mahdollisuus hyödyntää opittuja asioita) ovat ainakin sellaisia tekijöitä, joiden avulla yhteistyöhön voi kannustaa. MOOC:iin siirtyminen ei tarkoita, että opiskelijat tekevät kaiken päinsä tai itsenäisesti, vaan ohjaajan tulee olla läsnä oppilailleen ja hänellä tulee olla aikaa kohdata opiskelijat verkossa, hänen tulee olla innostava ja kannustava opiskelijoitaan kohtaan. Yksi MOOC:ien perusidea on kuitenkin tarjota opetusta mahdollisimman laajalle joukolle kohtuullisen pienillä resursseilla. Tässä näen jonkinlaisen ristiriidan, koska opetuksen siirtäminen verkkoon ei poista ohjaajan tarvetta, varsinkin, jos kurssilla käytetään yhteistoiminnallisia menetelmiä.
Yhteistoiminnallisen oppimisen työkaluina voitaisiin keskustelualueiden lisäksi käyttää muun muassa videointia ja reaaliaikaista keskustelua esimerkiksi Skypen välityksellä. Itse keskustelussa dialogin lisäämiseksi/monipuolistamiseksi voitaisiin käyttää esimerkiksi tiimirooleja (ks. esim. Lavonen ja Meisalo). Ennen keskustelua kullekin keskustelijalle annetaan tietty rooli, jonka näkökulmasta hän ajattelee kaikki kommentit. Näin keskusteluun saadaan "pakotetusti" esiin erilaisa näkökulmia, joissa esiintyvät muun muassa faktat, tunteet ja luovuus. MOOCeissa voitaisiin hyödyntää mahdollisesti myös esimerkiksi yhteistoiminnallista palapeliä (ks. esim. Lavonen ja Meisalo), jos yhden kurssin kesto ajallisesti on riittävä. Kotiryhmien ja asiantuntijaryhmien työskentely mahdollistaisi tiedon jakamisen ryhmäläisten kesken. Positiivinen yhteisöllisyys ei kuitenkaan aina massiivisella kurssilla toteudu (My life as a MOOC dropout, 2013).
On myös aina muistettava, että yhteistoiminnallisuuden ei pidä olla itse tarkoitus, sitä ei tarvita kaikissa tilanteissa, vaan kurssilla voi hyvin olla mukana myös itsenäistä työskentelyä vaativia tehtäviä.
MOOC, kuten muutkin verkkoympäristöt, antavat mahdollisuuden myös verkostoitumiseen ja keskusteluun toisten opiskelijoiden kanssa. Tietoa pitäisi myös oppia aktiivisesti jakamaan kanssaoppijoiden kesken. Tätä voisi ainakin soveltuvin osin käyttää hyväksi esimerkiksi opettajaopintojen verkostoharjoittelussa. Olisi hyvä, jos MOOCeissa tapahtuva verkostoitumisen antaisi valmiuksia myös työelämätaidoissa ja ammatillisissa asiantuntijaverkostoissa toimimisessa. Onkohan MOOCeissa mahdollisuutta opetussimulaatioihin? Opettajaopintoihin kuuluu myös verkostoharjottelu ja opettaja yhteiskunnallisena toimijana. Nämä olisi todennäköisesti mahdollista toteuttaa MOOCissa, mutta vaatisi tietenkin myös eri oppilaitosten ja yhteiskunnallisten instanssien sitomista MOOCiin esimerkiksi erityisen verkkotutor/-mentorointitoiminnan avulla. On toinen asia, kuinka paljon esim. ulkopuolinen työelämästä tuleva/yhteiskunnallisia asioita edustava verkkomentori pystyisi olemaan läsnä opiskelijoille MOOCissa.
